tiistai 8. helmikuuta 2011

Kaupungilla

Tänään lähdettiin Hanin kanssa ihan yhtäkkiä kaupunkiin lenkille. Lähdimme aamulla lenkille, ja otin ihan varmuuden vuoksi bussikortin mukaan. Ja sattuikin että 27 tuli juuri sopivasti ja hyppäsimme siihen. Vasta bussissa aloin pohtimaan että minne tänään mentäisiin. Jäimme sitten pääkirjaston luona pois ja kävelimme vähän sinne sun tänne. Päädyimme sitten sorsapuistoon missä heittelin sitten Hanille lunta. Hani oli ihan innoissaan :)










Sorsapuistossa, takana näkyy Tampere-talo.


Kiertelimme vielä hetken ja päädyimme rautatie-asemalle, missä treenasimme vähäsen. Hani oli niin nätisti. Käveli rinnalla ja katseli että mitä nyt tehdään. Tietysti kun ollaan Hanin kanssa käyty niin usein tutustumassa rautatie-asemaan. Ihan pennusta lähtien, niin ei tuo enää mikään juttu ole.Kun olimme vähän aikaa olleet rautatie-asemalla, kävelimme takaisin keskustaan jossa hyppäsimme bussiin ja menimme kotiin. Kotona sitten jaloissa makas väsynyt shetlantilainen.

Eilen olimme iltalenkillä yhdessä Dannyn kanssa, ja vielä eilen ainakin Hani oli todella tiukka että hänen peppuaan ei haistella. Viikonloppuna voi olla jo toinen meno. Launtaina tulee taas pikkuinen-Nana kylään <3 
Hani saa lenkkikaverin vähäksi aikaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti