torstai 20. tammikuuta 2011

Idea lähti Koiramme-lehdestä :)

Tänään saapui postilaatikkoon uusin koiramme-lehti, jossa oli artikkeli koirablogeista. Innostuin ideasta sen verran, että päätinkin alkaa kirjoittaa omaa blogia. Olen pitkään lukenut kavereiden blogeja, ja pohtinut että voisi alkaa kirjoittamaan itsekin mutta ei ole vain koskaan tullut aloitettua. Tämänkin blogin tarkoituksena on pääasiassa kirjoittaa tuon nelitassuisen perheenjäsenen kuulumisia ja samalla hieman valoittaa minun tekemisiäni :)
Se kuinka ahkera kirjoittaja mä olen, saa nähdä :)

Hanin kuulumisia: Käytiin Hanin kanssa viime viikolla katsomassa tohtoria, kun huomasin takajalassa punaisen patin. Onneksi uutiset eivät olleet mitään pahoja, pelkäsin taaskin pahinta heti. Patti on uudismuodostuma (joku hieno latinankielinen nimikin sillä oli, mutta arvatkaapas muistako sitä enää), se on vaaraton nuorille koirille alle 4-vuotialle. Sen pitäisi hävitä 2-3 kuukauden aikana, ei haittaa Hania ollenkaan. Mun täytyy vain muistaa nyt kun on jäätä ja lunta, ja kun tuo tyttö viilettää metsässä suojata se, ettei iho mene rikki siitä kohdalta koska silloin se voi tulehtua. Nyt meillä on ollut Hanin kanssa hieman hiljaisempi viikko lenkkeilyn suhteen, kun jotenkin illat ovat menneet todella nopeasti. Viikonloppuna sitten tehdään taas pitkiä lenkkejä. Siis minun mittapuulla pitkiä lenkkejä :D

Tuossa kuvassa on minun "pikkutyttöni". Kuva on otettu shelttilenkillä puuvuorella tänä talvena. Tuossa Hanilla on jo hieman tullut turkkia syksyn jäljiltä, joilloin se pudotti melkein kaikki karvansa.

Lisäilen kuvia varmaan vielä lisääkin jossain vaiheessa.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti