torstai 31. maaliskuuta 2011

hohhoijaa fleksit ja vapaus

Viimeisestä päivityksestä on jo kulunut kohta kuukausi. Liian nopeasti aika on taas mennyt. Ei tunnu yhtään siltä, että melkein kuukausi sitten lähdin ihanasta Sri Lankasta. Paljon ja vähän on tapahtunut sen jälkeen kun tulin takaisin kotiin. Hani on jo rauhoittunut, ei seuraa minua jokapaikkaan eikä hepuloi ihan kauheasti kun tulen töistä kotiin. Koirakavereita olemme ihan kiitettävästi nähneet. Dannyä, Hugoa, Laraa, Susua, Rommia, Eeliä ja Onnia ;) ja Hani on nauttinut kaikkien seurasta.


Tuossa on Hani ja Hugo. Olimme viime viikonloppuna moikkaamassa Hugoa pitkästä aikaa Hanin ja Markon kanssa. Päivällä teimme yhdessä metsälenkin, jonka lisäksi koirat saivat juosta siinä Pahvien pihalla vapaana :)



Sri Lankan jälkeen minuun on iskenuyt kauhea lenkkeilykuume. Eli olemme sitten Hanin kanssa tehneet 8-14 km lenkkejä. Kävellen, hölkkäilen ja juosten, vähän päivästä riippuen ja fiiliksestä. Musiikkia kovaa kuunnellen ja pohtimalla vähän kaikenlaista. On kyllä niin rentouttavaa! Suosittelen ;)
Mutta voiko olla että juuri tuolla siivikkalan alueella missä lenkkeilen niin koiran ulkoilutus "säännöt" ovat täysin unohtuneet?! Nyt viime päivinä olen monta kertaa mielessäni kironnut että eikö tuon omistajan päässä liiku yhtikäs mitään. Iän ikuinen valitus tulee taas flekseistä. Minulla ei ole niitä vastaan mitään, jos omistaja osaa pitää koiransa hallinnassa, mutta kun sitten löytyy niitä joita ei voi vähänkään kiinnostaa missä niiden karvakorva liitelee. Hani osaa niin nätisti nykyään ohittaa makupalan avustuksella. Ei tartte räyhätä vaikka toinen räyhäisi. Mutta nyt viime päivinä kun Hani on kävellyt niin nätisti minun vierelläni niin vastaan tuleva koiranomistaja ei varmaankaan yhtään katso että hei tuolla tulee harjoitustilanne, vaan se katsoo että hei, leikkikaveri turrelleni. Hani kävelee vierelläni niin vastaantuleva koira pääsee ihan Haniin kiinni haistelemaan vaikka koitan kävellä ohi tilanteesta. Olen saanut parikin kertaa älähtää, että hei vie se koirasi pois siitä. Eihän Hani mitään tee, mutta mistä minä voin tietää ettei se vieras koira käy omani kimppuun ja kuitenkin meillä on harjoitustilanne menossa. Ja Hanikin menee ihan sekaisin kun harjoitellaan ohittamista ja ohitettava koira tulee yhtäkkiä luokse! Ja näitä tilanteita on nyt tullut parikin illassa! Tänäänkin kun olin Hanin kanssa iltalenkillä (10km) niin tuli samanlainen tilanne. Onneksi olin hyvässä fiiliksessä kun kuuntelin musiikkia, niin en alkanut rähjäämään koiranomistajalle! Lisäksi kun ihmiset pitävät koiriansa vapaana. Ei siinä mitään pahaa ole, kyllähän Hanikin saa olla mulla vapaana todella paljon. Mutta minusta on kohteliasta ottaa se oma koira kiinni kun huomaa että vieras koira tulee takaa kovempaa vauhtia kun itse menee. Ettei sen takana tulijan täydy jättäytyä sinne taakse odottamaan, koska ei uskalla lähteä ohittamaan!


Ihana kevät sää :) Hanin kanssa kun kävelee niin sen jälkeen sitten pesulle. En ole laiskana jaksanut pestä Hania kunnolla, vaan olen vaan huuhdellut isoimmat kurat pois. Tällä hetkellä Hanin valkoinen karva muistuttaa enemmän harmaata kun valkoista ;)






Olin viime viikolla sairaana. Nousi maanantaina töiden jälkeen kova kuume, joten lepäilin tiistai, keskiviikko ja torstai-päivät kotona. Hani nautti kun sai päiviksi seuraa. Ihanasti Hani makaili jaloissani kun lepäilin sohvalla. Oli oma lämpöpatteri kun oli kylmä ja niin suloinen katse joka antoi voimaa parantua nopeasti, että pääsi lenkille suloisuuden kanssa <3

Lisäksi olimme viime viikonloppuna Paimion erkkarissa Hugon ja Laran kanssa. Molemmat saivat ERI:n ! Hieno suoritus molemmilta, tästä on hyvä jatkaa... :D

Ehkäpä päivittelen nyt hieman useammin kun pääsin taas vauhtiin ;) Huomenna on ensimmäinen päivä huhtikuuta, joten aprilli päivä. Varokaa kaikki aprillipiloja! :D Hyvää huhtikuun alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti