perjantai 18. helmikuuta 2011

tulee ikävä palluraa :(

Huomenna on lähtö Sri Lankaan kahdeksi viikoksi, jotenka Hanin blogi nyt on lomalla sen aikaa kun en itsekään tiedä mitä mun pikku Hani touhuaa :( tulee kauhea ikävä! :/

kirjoitukset jatkuvat 6.3.2010 --->

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Nana meillä :)

Lauantaina puoliltapäivin näimme Nanan omistajan kanssa Kodin1:llä. Hani ja Nana näkivät jälleen. Oli ihana huomata, että molemat olivat ihan innoissaan.  Matkalla kotiin koirat olisivat halunneet ihan hirveästi riehua, mutta hihnassa on hieman tyhmä, joten kävelimme sitten kotio suoraan ilman leikkiä. Kotona Hani ja Nana riehuivat ensin sisällä ja sitten ulkona.

Kahden maissa lähdimme koirien kanssa autolla kohti Sorilaa. Hugon perhe kovasti pyysi, että he näkisivät Nanaa. Mietin että mitenköhän Hani ja Hugo pystyvät olemaan yhdessä. Edellisenä päivänä Hani oli vielä ollut todella tiukka Dannylle.. No, perille päästyämme, vein Nanan ensin sisälle Hugon nähtäväksi ja sen jälkeen vasta hain Hanin autosta. Edelleen Hani oli todella tiukka ;) Hugo sai vain vähän haistella kun Hani jo isui, näytti hampaita tai murahti. Lähdimme yhdessä kaikki ulos. Hugo ei välittänyt pikkuisesta Nanasta ulkona lähes yhtään. Ja Hanikin sai olla kohtuudella olla rauhassa haistelulta.
Kävelimme Lumojärven jäällä, ja koirat saivat juoksennella vapaana. Kummisetäni valokuvasi kovasti ja sai ihania kuvia :)




Jäällä oli ihana kävellä kun aurinko paistoi eikä ollut mikään ylikova pakkanenkaan. Me kaikki nautimme kovasti! Olimme aika kauan pihalla, ja sitten menimme takaisin sisään. Sisällä Hugosta tuli kovin omistushaluinen ja se pari kertaa ärähti Nanalle, joten Hugo ja Hani leikkivät keskenään, sekä Hani ja Nana keskenään sen jälkeen. Nana aluksi jämäsi vierasta paikkaa ja vieraita ihmisiä, mutta rohkaistui iltaa myöten kovasti ja anteli jo Hugon perheen jäsenille suukkoja. Hugon omistaja Pinja leikkasi Nanan kynnet. Kiltisti Nana antoi Pinjan leikata :)

Tulimme illalla kotiin. Hani ja Nana riehuivat taas sisällä ja ulkona. Hani oli hyvin äidillinen. Meni maahan makailemaan ja Nana hyppi ympärillä/päällä. Nana roikkui myös Hanin karvoissa ja hyppi niskaan. Mutta Hani vaan tuli kun se ei enää jaksanut niin makailemaan minun jalkoihini. Silloin otin Nanan hetkeksi rauhoittumaan syliini. Myöhemmin kun sitten katselimme telkkaria, niin Nana nukkui minun sylissä ja Hani  jaloissani <3 tupla-annostus shelttejä :)

Yö meni hyvin. Nyt en edes heräillyt parin tunnin välein tarkistamaan mitä Nana suloisuus teki. Vasta yhdeksän jälkeen koirat herättivät minut. Nana oli tehnyt taas siististi paperille pissat yöllä. Päästin koirat tekemään aamupissat ulos, mutta eivät ne siellä kauaakaan viihtyneet. Enkä ihmettele yhtään. Mittari näytti
- 18,5 ! Liian kylmä. Puin päälle ja lähdin kuitenki koirien kanssa käymään nopeesti pellolla, missä ne saivat juosta vapaana. Ei pitkään mennyt kun molemmat tärisivät ja nostelivat tassujaan, joten palasimme takaisin sisälle missä leikit jatkuivat.

Kun minä ja koirat olimme saaneet aamupalan, lähdimme Nanan kanssa moikkaamaan Danny-shelttiä, joka asuu ihan lähellä meitä ja on Hanin vakio lenkkiseura. Aluksi Nana taas tutkaili
tilannetta minun jaloistani, mutta vähän ajan kuluttua Nana rohkaistui ja meni tutkailemaan ympäristöään. Lopussa Nana ja Danny jo leikkivät ihan innoissaan :) Kovasti Danny haisteli Nanaa ja kuopsutti tassuillaan mattoa. Hani taisi tuoksua Nanan turkissa.
Kahdelta Nanan omistaja tuli reissusta kotiin ja näimme taas Kodin1:llä. On tuo Nana vaan niin ihana. Työtähän se tekee, kun saa käyttää ulkona useammin ja ei osaa samalla tavalla asioita niinkuin Hani. Onhan Nana vasta niiiiiiin pikkuinen <3 suloinen naskalihammas! Lopussa vielä kuvia lauantai päivältä kun oltiin ulkoilemassa jäällä...


Lumennappaajasheltit <3
Lumikenkäilijä ja 3 x sheltti :) 


Vasemmalta Hugo, Pinja, Hani, minä ja pikkuinen suloinen Nana <3
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille :) !

perjantai 11. helmikuuta 2011

Pakkashelmikuu saapui

Ihana pakkashelmikuu saapui :p koska Hanilla tuota karvaa ei ole mitenkään hirveästi, ja mamma haluaa siltikin vetää pitkiä lenkkejä, niin Hani saa takin päälle kun on reilusti yli 10 astetta pakkasta. Ostin Hanille myös tossut joulun aikoihin, kun viimeeksi oli kovat pakkaset. Hyvin Hani on tottunut vaatteisiin. Tossuihinkin heti tottui, ensimmäisellä lenkillä jo kulki ihan normaalisti ja juoksenteli innoissaan. Kävimme vielä eilen poikkeamassa Dannyn luona. Danny oli niin hupaisa, kun vinkui ihan hulluna ja raapi mattoa :) Hani oli vielä tiukka että nyt ei haistella,mutta kyllä jo vähän enemmän antoi tutustua tarkemmin kuin viimeeksi. Jotenka nyt ei nähdä, vasta kun tuun reissusta ja ei ole enää yhtään riskiä.


Ylemmässä kuvassa näkyy hyvin kuinka hohtava tyttö minulla on :)

Ja alemmassa kuvassa ilman heijastusta :)

Huomenna meille saapuukin taas pikkuinen suloisuus Nana <3 saa nähdä kuinka mun pentukuume jaksaa :D

Ihanaa viikonloppua kaikille :)



tiistai 8. helmikuuta 2011

Kaupungilla

Tänään lähdettiin Hanin kanssa ihan yhtäkkiä kaupunkiin lenkille. Lähdimme aamulla lenkille, ja otin ihan varmuuden vuoksi bussikortin mukaan. Ja sattuikin että 27 tuli juuri sopivasti ja hyppäsimme siihen. Vasta bussissa aloin pohtimaan että minne tänään mentäisiin. Jäimme sitten pääkirjaston luona pois ja kävelimme vähän sinne sun tänne. Päädyimme sitten sorsapuistoon missä heittelin sitten Hanille lunta. Hani oli ihan innoissaan :)










Sorsapuistossa, takana näkyy Tampere-talo.


Kiertelimme vielä hetken ja päädyimme rautatie-asemalle, missä treenasimme vähäsen. Hani oli niin nätisti. Käveli rinnalla ja katseli että mitä nyt tehdään. Tietysti kun ollaan Hanin kanssa käyty niin usein tutustumassa rautatie-asemaan. Ihan pennusta lähtien, niin ei tuo enää mikään juttu ole.Kun olimme vähän aikaa olleet rautatie-asemalla, kävelimme takaisin keskustaan jossa hyppäsimme bussiin ja menimme kotiin. Kotona sitten jaloissa makas väsynyt shetlantilainen.

Eilen olimme iltalenkillä yhdessä Dannyn kanssa, ja vielä eilen ainakin Hani oli todella tiukka että hänen peppuaan ei haistella. Viikonloppuna voi olla jo toinen meno. Launtaina tulee taas pikkuinen-Nana kylään <3 
Hani saa lenkkikaverin vähäksi aikaa :)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Pentuvideoiden katselua

Eilen lisäsin tuon videon missä oli Hanin ja Hugon ensitapaaminen. Päätin heti katsoa mitä muita videoita minulta löytyy täältä koneelta, ja voi sentään :) nyt olen sitten katsellut noita videoita pentukuumetta sairastaen. Kävin aamulla entisen naapurin Hannen ja suloisen Ricon (saksanpaimenkoira) kanssa lenkillä. Hani odotteli sen aikaa kotona. Tuntui se Rico vaan niin isolta, mutta nopeasti siihen tottui. Sitten kun tulin kotiin, niin Hani tuntui niiiiin pieneltä :D Kävimme koko perhe lenkittämässä Hania ihanassa auringon paisteessa. Hani sai juosta pitkässä liinassa, kuin vapaana. Heittelin Hanille lunta, ja Hani kiipeili ihan innoissaan lumikasojen huipuille. Saatiin koko poppoo liikuntaa kivasti ja valohoitoa.

Löysin ihanan pentuvideon, missä Hani ja Hugo peuhaavat kesällä 2009 sisällä.
Molemmat ovat niin pikkuisia vielä <3 suloisia!

lauantai 5. helmikuuta 2011

Juoksut

Hanilla alkoi eilen juoksut. Olin epäillytkin että kohta puoliin pitäisi alkaa :) käytiin Jennan ja koirien kanssa torstaina Tesoman koirapuistossa ja yksi musta isovillakoira uros oli koko ajan Hanissa kiinni. Hani oli kyllä todella tiukka, että mua ei haistella! Eilen mentiin sitten Hanin kanssa ihan ekstemporee käymään serkuilla Sorilassa moikkaamassa Hugoa. Taitaa olla viimeinen viikonloppu kun voidaan nähdä yhdessä koirien kanssa, että ei tule riskiä pentuihin. Hani ja Hugo saivat juoksennella pihalla noin puoltoistatuntia ja sisälläkin ne painivat.
On ne vaan niin ihanat yhdessä <3





Tuossa on Hanin ja Hugon ensitapaaminen videolla <3 molemmat on niin pikkuisia vielä. Hugo tuntui olevan todella taitava liikkeissään ja Hani oli vielä niin kömpelö :D

Tänään varmaan sitten mennään viikonlopun kunniaksi Hanin kanssa oikein pitkälle lenkille...

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Nana

 Nyt on taas pentukuumetta sen verran, että täytyy jäädä pitkälle sairaslomalle kaikesta touhusta mihin vähänkään voisi liittyä pikkuiset shetlantilaiset. Torstaina sain hoitoon päiväksi pikkuisen shelttineiti Nanan (4kk). Illalla kävin Hanin kanssa hakemassa Nanan tuolta Lielahden Kodin Ykköseltä ja kävelimme sitten yhdessä takaisin kotiin. Niin suloisesti kävelivät nuo kaksi rintarinnan. Välillä olisi tehnyt alkaa riehumaan hihnassa :D Kun päästiin kotiin, niin Nana hieman hämmästyi uudesta paikasta ja uusista ihmisistä.


Tuossa on sitten suloisuudet <3 Hani ja Nana
sain hetkeksi ne makupalan ihmeellisellä voimalla istumaan ihan hetken paikallaan että sain napattua kuvan:)

Vähän ajan kuluttua kyllä reipastui, ja alkoivatkin Hanin kanssa oikein kunnolla riehumaan. Päästin koirat välillä takapihalle purkamaan oikein kunnolla energiaansa. Pihalla sitten noi vetivät pihaa ympyrää. Hani oli välillä selällään ja Nana pomppi päällä. Sitten kun otin noi sisälle takaisin, niin Nana roikkui Hanin karvoissa ja siinä sitten ne örisivät toisilleen ;) Mutta niin ihanasti tulivat heti toimeen. Ihan kuin olisivat olleet aina yhdessä.

Illalla sitten laitoin paperin lattialle varmuuden vuoksi. Yöllä heräilin pariin kertaan, kun en ole tottunut siihen että yöllä joku kuljeskelee ja antaa yöpusuja :) Nana oli yhdet pissat yöllä tehnyt, kiltisti kylläkin paperille. Aamulla sitten taas alkoi heti riehuminen. Ei tartte kyllä kysyä tottuisiko Hani jos meille tulisi pentu!
Lähdimme koirien kanssa aamusta heti liikkeelle. Hyppäsimme bussiin, mihin Hani on jo tottunut, mutta Nanalle oli ihan uusi kokemus. Nopeasti Nanakin tottui, varmaankin otti Hanista mallia... Keskustorilla vaihdoimme bussia, ja saimmekin monta ihastunutta katsetta. Jatkoimme matkaa tuonne Aitolahteen päin, missä kävimme tervehtimässä Pinjaa ja Marittaa. Takaisin päin matkalla Nana olikin jo tottunut bussilla menoon ja oli kuin vanha tekijä.

Kotimatkalla Nanan omistaja soitti, että voisikin tulla hakemaan Nanan jo. Jotenka me jäimme bussista pois Lielahdesta ja "jouduin luopumaan" ihanasta Nanasta :/ Kävelimme sitten Hanin kanssa kahdestaan kotiin.
On tuo minun pikkujättiläis-Hani ihana, mutta kyllä se pentukin olisi ihana <3 no, ehkäpä joskus tulevaisuudessa...

Pikkuinen Nana :)


Pentukuumeista loppuviikkoa kaikille :)